Maiju Lassila: Mestari Nyke

Vuoden 1917 kotimaisesta kirjatuotannosta nostaisin esiin yhden Varastokirjastostakin lassilalöytyvän ”merkkiteoksen”, Maiju Lassilan Mestari Nyken. Teatteriohjaaja ja kirjailija Juha Hurme kuvaa Maiju Lassilaa kirjailijana seuraavasti:

[Algot] Untola loi kirjailijana nahkansa ja alkoi lähinnä Maiju Lassilana tuottaa huimaa ketjua ihmiskunnan typeryyttä hyvän- ja pahantahtoisesti käsitteleviä lyhyitä tekstejä, proosaa ja draamaa. Tätä monenkirjavaa teosjoukkoa yhdistää läpimoderni ote, tekstin tietoisuus itsestään tekstinä. Ne ovat korosteisen mahdottomia tarinoita, kieputusta, älypeliä, järkileikkiä, mustia merkkiryhmiä, kirjallisuutta. Jouko Turkka on kuvaillut tätä tyyliä kolmella ihailevalla attribuutilla: se helppous, äkillisyys ja irrallisuus.

Hurmeen analyysi on huomattavan moniulotteisempi, kuin miten Maiju Lassilan nimellä kirjoitettua Untolan tuotantoa on yleensä arvioitu ja arvotettu, pääasiallisesti puhtaana komiikkana.

Lassila antoi teokselleen alanimekkeen: ”romaani, merkkiteos”. Teoksen alkuun on painettu ironinen viesti kustantajalle: ”Nimilehdellä olen sanan ”Kertomus” muuttanut sanoiksi ”Romaani, merkkiteos”. Voitte sen korjata semmoiseksi kuin haluatte, esim. lyhentämällä, jos se ”merkkiteos” tuntuu tarpeettomalta ilmoitukselta, kun kaikki muutenkin lienevät siinä suhteessa yhtä mieltä minun itseni kanssa ja kun kiitoksen kuuluu pitävän seistä vasta lopussa, niin epäkäytännöllistä kuin se järjestys onkin.
Kunnioittaen
Maiju Lassila.”

Juha Hurme dramatisoi Mestari Nyken ensi kertaa teatterilavalle vuonna 2015 osana kolmen pienoisnäytelmän koostetta.

En nostaisi Mestari Nykeä Lassilan tuotannon aivan kärkipäähän. Esimerkiksi edellisenä vuonna 1916 ilmestynyt satamajätkä Jönni Lumperin tarina ”Kuolleista herännyt” kuuluu sinne ilman muuta. Täytyy kuitenkin nostaa teoksesta esille renki Lötjönen, josta sanottiin isäntien kesken miesten ensimmäiseksi mitä laiskuuteen tulee, ja kansallinen viisauskysymys. Lötjönen ”jakoi viisauden kolmeen osaan: a) varsinainen eli renkimiehen viisaus ja b) herrasviisaus, johon kuuluvaksi hän, omituista kyllä, laski myöskin talollisten viisauden, sekä c) imeväisten ja ämmäväen viisaus.”

Omanarvontuntoinen proletaari, joskin pahimmanlaatuinen sovinisti tämä oblomovilainen maatyöläinen.

Kari Paakkinen