 |
Organisaatio
Kokoelmakarttatyön vapaaehtoisen konsortion jatkohankkeen järjestäytymiskokous
järjestettiin Kansalliskirjaston tiloissa 15.01.2010. Kokouksessa todettiin, että on
edelleen tarpeen kehittää ja kannustaa kirjastoja kuvailemaan kokoelmiaan keskitetysti,
joten aiempaa vuosina 2008-2009 toimineen konsortion työtä on syytä jatkaa.
Konsortioon kuuluu perustamiskokouksen aikaan 15 jäsentä: Kansalliskirjasto, 8
yliopistokirjastoa, 1 ammattikorkeakoulukirjasto, 4 erikoiskirjastoa sekä
Varastokirjasto. Hallinnoinnista vastaa Varastokirjasto, jossa osa-aikainen suunnittelija
koordinoi toimintaa. Tietokanta, tallennusalusta ja sen ylläpito ostetaan
Kansalliskirjastolta. Yleiskokous päätti, että ohjausryhmä muodostuu jokaisen
kirjaston nimeämästä edustasta ja kokouksen koollekutsujana toimii Varastokirjaston
johtaja sekä sihteerinä suunnittelija. Konsortiossa mukana olevat kirjastot ovat myös
nimenneet Kokoelmakartta yhteyshenkilöt, jotka tekevät omissa kirjastoissaan kokoelmien
kartoitusta.
Ohjausryhmä:
Kirjastonjohtaja Pentti Vattulainen, Varastokirjasto (pj.)
Informaatikko Merja Hyödynmaa, Tampereen yliopiston kirjasto
Informaatikko Eeva Savolainen, Kymenlaakson amk kirjasto
Informaatikko tietopalvelun esimies Arja Hyvärinen, Metsäntutkimuslaitos
Johtava tietoasiantuntija Soile Hakonen, Suomen Pankki
Kirjastoamanuenssi Anja Lehtokari, Aalto-yliopiston kirjasto, Arabia
Kirjastoamanuenssi, Sari Seitamaa-Svenns, Tritonia, Vaasan tiedekirjasto
Kirjastonhoitaja Tiina Eklund, Turun yliopiston kirjasto
Kirjastonhoitaja Eila Elomaa, Jyväskylän yliopiston kirjasto
Kirjastonhoitaja Riitta Juutistenaho, Oulun yliopiston kirjasto
Kirjastonhoitaja Silja Rekomaa, Rikosseuraamusalan koulutuskeskus / Kriminologinen
kirjasto
Kirjastonhoitaja Raine Wilén, Kansalliskirjasto
Kirjastonjohtaja Tuija Siimes, Museoviraston kirjasto
Kokoelmapäällikkö Elise Pirttiniemi, Helsingin yliopiston kirjasto / Keskustakampuksen
kirjasto
Tietoasiantuntija Merja Kettunen, Helsingin yliopiston kirjasto / Viikin kampuskirjasto
Asiantuntija:
Pääsuunnittelija Esa-Pekka Keskitalo, Kansalliskirjasto
Sihteeri:
Suunnittelija Sirpa Janhonen, Varastokirjasto
|
|