KAM-sektorilla on tarvetta terävöittää profiiliaan niin opetusministeriön kuin oikeudenhaltijajärjestöjen suuntaan. Muistiorganisaatioiden näkemykset tulee saada aiempaa vahvemmin myös suuren yleisön tietoisuuteen; ne kun nimenomaan edustavat suuren yleisön intressejä. Yhteistyön tarve on erityisen polttava tekijänoikeuden alalla, mutta yhteistyö on syytä ulottaa myös julkisuuslainsäädäntöön, tietosuojaan, kokoelmien omistussuhteita koskeviin kysymyksiin jne. Tavoitteena on myös informaation ja olemassa olevan osaamisen tehokkaampi jakaminen eri muistiorganisaatioiden välillä.
Lainsäädännössä on eri muistiorganisaatioiden välillä eroavuuksia, joten kukin sektori vastaa jatkossakin itsenäisesti mm. valtioneuvoston lausuntopyyntöihin. Keskeinen tavoite on edunvalvonnan parempi koordinointi. Monissa asioissa on löydettävissä yhteinen kanta, jonka selkeämpi esille tuominen parantaa vaikutusmahdollisuuksia. Yläryhmän perustamisella ei ole suoranaista vaikutusta kirjastoseurojen ja Museoliiton nykyisten juridisten työryhmien työhön.
| - Pekka Heikkinen, Kansalliskirjasto - Maarit Helén, Tampereen kaupunginkirjasto (Kirjastoseura) - Tuula Hämäläinen, Valtion taidemuseo - Marita Jalkanen, Kansanarkisto (Arkistoyhdistys)(kokoonkutsuja) - Raija Majamaa, SKS - Sini Sivonen, Museovirasto - Pentti Vattulainen, Varastokirjasto (STKS) Asiantuntija: Mikko Eräkaski (Kansallisarkisto) |
Pöytäkirjat ja muistiot: - 14.11.2008 (Juridisen alan yhteistyö KAM-sektorilla) - Koordinointiryhmän 1. kokous (10.12.2008) - Koordinointiryhmän 2. kokous (14.1.2009) - Koordinointiryhmän 3. kokous (27.3.2009) - Koordinointiryhmän 4. kokous (4.5.2009) - Koordinointiryhmänkokous 1/2010 - Lainsädäntö ja kulttuuriperinnön saavutettavuus / Pekka Heikkisen muistio 18.3.2009 - KAM-juridinen yhteistyö / Pekka Heikkinen |
Museoala: Museoliitto, Valtion taidemuseo ja Museovirasto/Valokuvataiteen keskusmuseo
Arkistoala: Kansallisarkisto/Arkistolaitos, Arkistoyhdistys, Suomalaisen kirjallisuuden seura, Svenska Litteratursällskapet, Yksityiset keskusarkistot ry, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus
Kirjastot: Suomen tieteellinen kirjastoseura, Suomen kirjastoseura, Svenska biblioteksförening, Kansalliskirjasto
________________________________________________________________________________________________________________________________________
TAPAHTUU:
Sopimuslisenssit - olennainen osa
tekijänoikeussäädöksiä?
10.00 Lakiasiainjohtaja, Teosto ry. Martti Kivistö, PowerPoint
Sopimuslisenssi Suomen tekijänoikeuslain mukaan
11.00 Hallitusneuvos, OPM Jorma Walden,
PDF
Orvot teokset
12.00 – 13. 00 LOUNAS
13.00 – 13.20 Mikko
Huuskonen, työ- ja elinkeinoministeriö
Tekijänoikeuslain uudistuksen nykytilanne
13.20 – 14.00 Tietohallintopäällikkö,
Museovirasto Vesa Hongisto,
PDF
Kansallinen digitaalinen kirjasto, kirjastot, arkistot ja museot tiedon tuottajina ja
välittäjinä,
14.00 – 15.00 Kirjastot, arkistot ja museot tiedon
kiasmassa
Tuula Hämäläinen, Valtion taidemuseo, PowerPoint
Pekka Heikkinen, Kansalliskirjasto, PowerPoint
Ulla-Maija Peltonen, Kirjallisuusarkiston johtaja
Keskustelu
Kansalliskirjaston auditorio, Yliopistonkatu 1
5.6.2009 klo 12.30 - 16.00
"EI OIKEUTTA MAASSA SAA, KEN ITSE SIT EI HANKI...
Ohjelma:
12.30-12.40 Tervetuloa / ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm
12.40-13.00 Lainsäädäntö ja kulttuuriperinnön saavutettavuus: yhteistyöhankkeen
taustoista, Pekka Heikkinen, Kansalliskirjasto
13.00-13.30 Aiempia kokemuksia
yhteistyöstä, e-KAM, erikoissuunnittelija Minna Kaukonen, Kansalliskirjasto
13.30-14.00 Yhteistyön uusi
vaihe: KDK-hanke, pääsihteeri Minna Karvonen, Opetusministeriö
14.00-14.30 Muistirganisaatioiden
toiminnan säädöspohjasta, tekijänoikeusneuvos Viveca Still, Opetusministeriö
14.30-15.00 Mihin yhteistyössä olisi ensi vaiheessa syytä keskittyä,
työryhmätyöskentely
15.00-16.00 Työryhmätöiden purku ja loppukeskustelu
Matleena Haapalan muistio tilaisuudesta: ***pdf